Siirry pääsisältöön

The Ringu Tulku Archive: Rinpochen opetusten arkisto on avattu



Ringu Tulku Rinpoche on opettanut dharmaa lännessä vuodesta 1990. Suurin osa vuosien varrella annetuista opetuksista on tallennettu äänitteille ja videoille.

Maria Hündorf on kerännyt ja säilyttänyt Hampurissa näitä valtavan määrän, ensin C-kaseteilla ja VHS-videoilla ja sitten CD-levyillä ja DVD:illä. Digitalisoitumisen myötä tallenteita tuli aiempaa helpommaksi lähettää arkistoitavaksi opetuspaikoista kaikkialta maailmasta.

Viimeksi kuluneet kolme vuotta ryhmä Rinpochen oppilaita on Paul O'Connorin johdolla ja hänen tarttuvalla innostuksellaan ja väsymättömällä työllään valmistellut ja rakentanut uudenlaista opetusarkistoa, joka on nyt avattu käyttäjille. Verkkoarkisto mahdollistaa Rinpochen kaikkien kallisarvoisten opetusten säilyttämisen ja välittämisen Rinpochen oppilaille sekä uusille ja laajemmille kuulijakunnille yhden sivuston kautta.

Ringu Tulkun arkistoon voi liittyä jäseneksi pientä maksua vastaan, jolla katetaan palvelun teknisiä kustannuksia. Pieni osa tallenteista on saatavilla muillekin kuin jäsenille. Arkistossa voi seurata Rinpochen uusimpia opetuksia hänen kiertäessään maailmaa ja perehtyä lähes kaikkiin hänen aikaisempiin opetuksiinsa. Tähän mennessä opetuksia on ladattu arkistoon takautuvasti vuoteen 2012 asti ja lähiaikoina arkistoidaan vuodet 2011-2008. Sivustolla voi tulevaisuudessa myös opiskella eri aiheita kurssimuotoisesti jo saatavilla olevien Bodhicharyavatara-opetusten lisäksi, ja pitää yhteyttä Rinpocheen.

Lue lisää ja siirry arkistoon Bodhicharyan sivuilta

2000-luvun latausten valmistuttua arkistossa voi kuunnella kaikkia Rinpochen Suomessakin tähän mennessä antamia opetuksia. Suomen opetuksia 2015-2012 lisätään vielä.

Olen muurahaisena mukana arkistotiimissä, ja annan mielelläni lisätietoja. Ja jos haluaisit tarjota apuasi - esim. kirjoittamalla kuuntelemastasi opetuksesta pienen yhteenvedon, joka auttaa kehittämään arkiston hakutoimintoa - ota yhteyttä ylläpitoon arkistosivun kautta.

Minna

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tsering Paldron opettaa Helsingissä 15.–16.11.2025

  Iloksemme ilmoitamme, että Tsering Paldron (Bodhicharya Portugal) saapuu jälleen Suomeen ja opettaa Helsingissä la – su 15. – 16.11.2025. Opetusten aiheena on Meditaatio-ohjeita mestareilta ja ne pohjautuvat tiibetiläisten mestareiden Mipham Rinpochen ja Dudjom Rinpochen lyhyisiin teksteihin. Opetuspaikka: Elonpyörä (Vilhonvuorenkuja 20, Sörnäinen). Opetusajat:  La 15.11. klo 15 – 18 (välissä n. 30 min tauko) Su 16.11. klo 10 – 11.30 ja 16 – 17.30 Halutessasi voit antaa vapaaehtoisen lahjoituksen, esim. 20 e/kerta tai 50 e/koko tapahtuma. Paikalla on myynnissä Tsering Paldronin kirjoja. Opetuksiin voi osallistua myös Zoomin kautta. Etäosallistujat voivat ilmoittautua ja pyytää linkin: bodhistudy@gmail.com. ENGLISH: Tsering Paldron will soon be teaching teaching in Helsinki on the topic Meditation Instructions from Masters, based on short texts by Mipham Rinpoche and Dudjom Rinpoche.  Venue: Elonpyörä, Vilhonvuorenkuja 20, Sörnäinen, Helsinki  Schedule: Sat 15...

Ringu Tulku Rinpoche teaches in Helsinki 10-11 June 2025

  Guru Yoga of Yeshe Tsogyal, The Brilliant Light of the Blessings of Great Bliss Ringu Tulku Rinpoche has kindly promised to give us a teaching on and a reading transmission (lung) of a Guru Yoga practice of dakini Yeshe Tsogyal. The practice was composed by Dilgo Khyentse Rinpoche. Guru yoga serves as a medium to approach the deep wisdom within ourselves and to open up to experiencing the nature of mind and reality as it truly is. The ultimate guru is our own buddha nature. Yeshe Tsogyal embodies primordial wisdom and boundless compassion, and she is said to be one with Prajnaparamita and Samantabhadri—the mother of all buddhas and the limitless, enlightened space. Once you have received these teachings and the reading transmission (lung), you are welcome to join our monthly practice sessions if you wish. There will be a short Refuge ceremony in the beginning of Wednesday's event for those who wish to take refuge. Those who have already taken the refuge vows before are also welco...

Hyvän uuden vuoden toivotus Rinpochelta

  Happy New Year 2026 I would like to wish you all a very Happy New Year for 2026. I pray that this year the people of this world will come to realise that we can bring peace, prosperity and true happiness just by learning to be kind to each other. May you all enjoy health, harmony and true happiness. I also wish to take this opportunity to thank each and every one of you who helped me and all my projects. I have received genuine love, appreciation and homely hospitality wherever I visited all over the globe. I have no words to express my gratitude. I send you my love and prayers. Ringu Tulku https://bodhicharya.org/happy-new-year-2026/