Siirry pääsisältöön

Rinpoche kesäleirillä Portugalissa ja Pohjoismaiden kiertueella


Bodhicharyan kesäleiri Portugalissa 15.-21.7.2013


Ringu Tulku Rinpochen kansainvälinen sangha kokoontui taas viettämään muutaman rennon kesäpäivän yhdessä, loistavien ja vilvoittavien opetusten parissa ja rakastetun mestarin läsnäolosta nauttien, ajoittain valppaina ja toisinaan kuin laiskat kissat lauteilla kehräten. Opetusten aiheena jatkui kolmatta vuotta Dakpo Tashi Namgyalin Mahamudran kuunsäteet.

Laskujeni mukaan tämän kesän leiri oli kahdeksas peräkkäinen. Kuusi ensimmäistä kesäleiriä pidettiin Ranskassa, paikallisen Bodhicharyan johtajan, Lama Tsultrimin vakaasti isännöimänä.

Bodhicharya Portugal emännöi Tsering Paldronin johdolla retriittiä nyt toista kertaa. Retriittipaikka oli viimevuotiseen tapaan jylhä mutta portugalilaiseen tapaan mutkattoman vieraanvarainen jesuiittaluostari Casa da Torre Braga-nimisen kaupungin lähellä, Soutelo-nimisessä kylässä Vila Verden alueella. Onnellisia hetkiä vietettiin päivittäin läheisen pikku joen rannalla ja virrassa pulikoiden, nauttien niin kuumasta auringosta kuin päivän vaihtumisesta illan kuutamoon.

Ringu Tulkun oppilaat kautta maailman ovat ainakin siinä mestarinsa kaltaisia, että heidän kanssaan on helppo tulla toimeen. Kesäleirit ovat kaikille avoimia ja uudet ihmiset otetaan lämpimästi vastaan. Kaikenlainen ylimääräinen protokolla on poissa. Yhdessäoloa leimaa välittömyys ja hierarkioiden puuttuminen. Ollaan asioiden ytimessä.

Ensi kesänä Bodhicharyan kesäleiri pidetään samassa paikassa 14.-20.7.2014. Rohkaisen kaikkia Rinpochen oppilaita ja hänen opetuksiaan toivovia lähtemään mukaan. Lisätiedot ja ilmoittautumislinkki tulevat aikanaan Bodhicharyan sivuille, www.bodhicharya.org.

Pohjoismaiden minikiertue


Kesäleirin edellä Ringu Tulku Rinpoche teki pienen pohjoismaiden kiertueen.

Ensin hän antoi Helsingissä opetuksen mahamudran transmissiolinjan lyhyestä rukouksesta eli Dorje Chang Thungmasta kaksipäiväisessä tilaisuudessa, jonka järjesti jälleen Palpung Finland. Mökkihöperöt suomalaiset olivat juuri vetäytyneet kaivatuille kesälomilleen järven rantaan ja lomarannoille, mutta useita hyvin innostuneita oppilaita oli kuitenkin löytänyt tiensä näihin syvällisiin opetuksiin. Rinpoche ja Lama Shenga ehtivät lyhyen vierailun aikana myös tavata joitakin Helsingissä asuvia sukulaisiaan, kuten Tulku Dakpa Rinpochen Danakosha-keskuksesta.

Kun Rinpoche seuraavan kerran tulee Suomeen, toivon kaikkien kynnelle kykenevien olevan paikalla näissä tilaisuuksissa. Rinpoche välittää syvälliset opetukset suoraan puhuttelevalla ja välittömällä tavalla, joka kirkastaa mielen ja avaa sydämen. Hän on yksi helpoimmin tavoitettavia suuria opettajia tänä päivänä.

Helsingistä Rinpoche ja Lama Shenga matkustivat Ruotsiin. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Ringu Tulku opetti Ruotsissa. Opetuspaikkana oli Göteborg.

Rinpochen oli kutsunut pitkäaikainen oppilas Rosemary Renshaw ja tilaisuudet järjesti Föreningen av Tibetansk Buddhism i Göteborg. Valitettavasti Rosemary ei itse voinut lopulta olla paikalla, mutta kuten Rinpoche lopuksi totesi, hänen ystävällinen läsnäolonsa tuntui silti kaikessa noiden päivien aikana. Opetuksissa oli runsaasti kuulijoita, yleisöluennolla jopa yli sata. Rinpochen opetusten aiheina olivat  buddhalainen elämäntapa ja filosofia. Hän selitti turvautumisen, bodhichittan eli valaistumismielen ja omistusrukouksen merkityksen ja vastasi lukuisiin kysymyksiin. Joukko ruotsalaisia oppilaita teki turvautumislupauksen Rinpochen edessä. Vierailu oli oikein onnistunut ja moni jäi odottamaan Rinpochen seuraavaa vierailua.


Göteborgista Rinpoche siirtyi Osloon, Norjaan. Vierailua järjestelleet Ole Henning Sommerfelt, Ada Raknäs ja moni, moni muu ystävä ja oppilas ja koko Oslon Karma Tashi Ling -keskuksen väki olivat saaneet odottaa tätä tilaisuutta peräti 6 vuotta edellisestä Norjan vierailusta. Rinpochea oli todella kaivattu ja vastaanotto oli sen mukainen. Kolmipäiväisen vierailun aluksi Rinpoche sai tutustua uuden temppelin rakennustyöhön ja illalla hän antoi yleisöopetuksen aiheesta "Elämisen taito buddhalaisuuden mukaan" Paramita-keskuksessa.



Sitten seurasi viikonloppu Karma Shedrub Lingissä, Oslon lähellä Skissä sijaitsevassa retriittikeskuksessa. Aiheena oli "Parting from The Four Attachments", tiivis teksti Jonang-koulukunnan 108 opetuksen kokoelmasta. Viikonlopun päätteeksi Rinpoche antoi turvautumisen muutamalle oppilaalle. Näin oli Dharman pyörää käännetty Norjassa Rinpochen toimesta jälleen kerran niin monen vuoden kaipauksen jälkeen.



Norjasta Rinpoche ja Lama Shenga matkustivat Lontoon kautta koko ajan kasvavan seurueen saattelemana Portugaliin kesäleirille.

Linkkejä kuviin pohjoismaiden kiertueelta ja Portugalin kesäleiriltä:
Ani Könchog Lhamon kuvia Rinpochen Norjan vierailulta
Flickr album Bodhicharya Summer Camp 2013 by Francoish
Kuvia kesäleiriltä, paljon kukkia - mutta myös RTR
Joitakin kuvia Norjasta
Joitakin kuvia Ruotsista

Kesäleiristä tulee pian myös artikkeli Bodhicharyan englanninkielisille sivuille.

Raportoi
Minna Stenroos

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tsering Paldron opettaa Helsingissä 20.-21.10.2023

  Suureksi iloksemme Tsering Paldron on luvannut jälleen opettaa Helsingissä 20.-21.10.2023! Opetusten aiheena ovat Padmasambhavan ohjeet kuuteen bardoon Karma Lingpan terman mukaan. Opetuspaikka Elonpyörä, Vilhonvuorenkuja 20, 00500 Helsinki Opetusajat perjantai 20.10. klo 17-19 lauantai 21.10. klo 15-19 (sis. n. 45 min. tauon) Vapaaehtoinen lahjoitus kuluihin ja opettajan lahjaan. Lämpimästi tervetuloa! Tsering Paldron on kotoisin Portugalista. Hän asui pitkään myös Brysselissä, jossa hän 19-vuotiaana kohtasi dharmaopetukset. Tsering on suorittanut perinteisen kolmen vuoden retriitin 80-luvulla Ranskassa Dudjom Rinpochen ja Dilgo Khyentse Rinpochen johdolla, Pema Wangyal Rinpochen ohjauksessa. Hän on vastaanottanut opetuksia monilta lamoilta kaikista tiibetinbuddhalaisuuden koulukunnista. Hän on Ringu Tulku Rinpochen oppilas ja on itse opettanut vuodesta 1992. Hän on myös toiminut tulkkina monille buddhalaisille opettajille. Hän on perustanut Bodhicharya Port...

Bodhicharya-opintoryhmä kokoontuu joka toinen perjantai klo 17-18.30 Sammossa

Bodhicharya-opintoryhmä kokoontuu joka toinen perjantai klo 17-18.30 Buddhalainen keskus Sammossa (Vetehisenkuja 3, Hakaniemessä). Aloitamme 16.9. ja tapaamme parittomilla viikoilla. Alamme yhdessä tutustua ja syventyä Guru Rinpochen gurujoogaan  A Shower of Blessings , johon Ringu Tulku Rinpoche antoi opetuksen ja siunauksensa vierailullaan 10.9.  Vaikka et olisi ollut mukana opetuksissa, voit tulla mukaan kuunneltuasi ensin tallenteen Rinpochen opetusarkistossa: https://bodhicharya.org/teachings/archives/guru-rinpoche-and-yeshe-tsogyal Rinpoche on luvannut vastata ryhmän kysymyksiin, joita herää matkan varrella. Teemme myös muita meditaatioharjoituksia, kuuntelemme opetuksia ja kutsumme vierailevia opettajia.  Lämpimästi tervetuloa mukaan!  Perjantaitapaamiset ovat maksuttomia, vapaaehtoinen pieni lahjoitus tilavuokraan. Liity tiedotuslistallemme lähettämällä viesti osoitteeseen bodhistudy@gmail.com. Facebook: https://www.facebook.com/bodhicharyafinland/

Rinpochen opetukset Helsingissä ja Zoomissa 6.-10.9.2022 / Rinpoche in Helsinki 6 - 10 September 2022

  Suureksi iloksemme Ringu Tulku Rinpoche saapuu syyskuussa Suomeen ja opettaa Helsingissä tiistaina ja keskiviikkona 6.-7.9. ja lauantaina 10.9.2022.  Opetuksiin paikan päällä osallistuville on ennakkoilmoittautuminen, sillä paikkoja on rajoitetusti.  Zoomiin ei tarvitse ilmoittautua ja sinne mahtuvat kaikki.  Keskiviikon ja lauantain opetuksissa on vielä tilaa. Voit ilmoittautua sähköpostilla osoitteeseen bodhistudy@gmail.com.   Tapahtumasivu Facebookissa OPETUKSET HELSINGISSÄ (Scroll down for English) 1. Tiistai 6.9.2022 klo 18 - 19.30 Tasapainon löytäminen epävakaassa maailmassa Miten kehittää sisäistä vakautta niin, että maailman myrskyt eivät sitä horjuta ja voimme elää tasapainoisina ja kokea iloa vaikeuksissakin, silti sulkematta silmiämme toisten kärsimykseltä? Opetuspaikka: Create Töölö, Lemminkäisenkuja 3, 00100 Helsinki - Tätä opetusta voi seurata myös Zoomin kautta. Linkki löytyy sivulta  https://bodhicharya.org/teachings/events/finding-stabili...